Maku – Moniaistinen kosketus uuteen kieleen

FI_co-funded by VERTICAL RGB_POS
MAKU – Moniaistinen kosketus uuteen kieleen

Maahan muuttaneiden henkilöiden kotoutuminen ja työmarkkinoille pääsy edellyttää paikallisen kielen oppimista. MAKU-hankkeessa kehitetään uudenlaisia lähestymistapoja ammatillisen kielen oppimiseen.

Hanke toteutetaan yhteistyössä Laurea-ammattikorkeakoulunHaaga-Helian ja kieliteknologiayritys Lingsoft oy:n kanssa. Hankkeen asiantuntijoina Arffmanilla työskentelevät Samu Heikinmatti ja Netta Kivimäki ja hanketta koordinoi Maaria Hytönen.

 

Tavoite

Osa maahan muuttaneista tarvitsee enemmän tukea ja luovempia moniaistillisia menetelmiä päästäkseen alkuun ammatissa tarvittavan kielen oppimisessa. MAKU-hankkeessa kehitetään esimerkiksi moniaistisia ja taktiilisia menetelmiä, virtuaalisten ja lisättyjen todellisuuksien hyödyntämistä, kieleen sosiaalistumista sekä monikielistä ja -kanavaista viestintää. Kehitystyössä hyödynnetään Laurean uutta 4L-living labia (Language Learning Living Lab), joka on kielenoppimisen todellinen kehitysympäristö.

 

Kohderyhmä

MAKU-hankkeen kohderyhmänä ovat Uudenmaan alueen työttömät ja työelämän ulkopuolella olevat maahan muuttaneet, jotka tarvitsevat nopeaa ja tuettua suomen kielen kielenoppimista työelämään tai ammatilliseen koulutukseen pääsemiseksi. Päämääränä on kielen nopea omaksuminen esimerkiksi työtehtäviin perehdyttäessä ja työyhteisöön integroituessa. Varsinaista kohderyhmää ovat myös alueen yritykset ja työnantajat – erityisesti rekrytoinnista ja perehdytyksestä vastaavat henkilöt sekä toimintatapoihin vaikuttavat johtajat. Edellisten lisäksi kohderyhmään kuuluvat kielen oppimisen ja opetuksen ammattilaiset.

 

Toteutus

Erityisesti autenttisissa työelämän tilanteissa tarvittavan suullisen kielitaidon oppimiseen ei ole nykyisellään riittävästi työkaluja.

MAKU-hankkeen osatoteuttajana Arffman luo ammatillisen kielitaidon kehittymiseen uusia oppimisratkaisuja verkkoon. Näitä ovat muun muassa pelilliset elementit, autenttisten vuorovaikutustilanteiden tehtävät ja itseopiskelumateriaali. Keskiössä ovat oppimistilanteet sekä verkossa että kohdekielisessä ympäristössä. Oppimiskokonaisuutta pilotoidaan kohderyhmien kanssa kanssa ja Arffmanin kielikoulutuksissa, minkä jälkeen hankkeessa luodut mallit ovat yleisesti levitettävissä eri ammattialojen S2-opetukseen.

Laurea AMK koordinoi hanketta ja on kotoutumisen, työllisyyden edistämisen sekä Living lab -menetelmien asiantuntija.

Haaga-Helia AMK vastaa simulaatiopedagogiikasta ja virtuaalisista ympäristöistä.

Lingsoft Oy vastaa kieliteknologisten ratkaisujen kehittämisestä.

Kysy lisää:

Maaria Hytönen

palvelujohtaja

maaria.hytonen@edu.arffman.fi

Lisätiedot:

Kesto: 02/2023 – 01/2025

Kumppanit: Laurea AMK, Haaga-Helia AMK & Lingsoft Oy

Rahoitus: ESR+

#rakennerahastot #ESRplus

arffman_black e_RGB