Avainsana: Pohjois-Pohjanmaa

Oppisopimus tutuksi nuorille

Kohti oppisopimusta -pilotti osoitti, että nuorille suunnatut työvoimapalvelut ovat tarpeellisia. Nuoret saivat rohkeutta ja etenivät itselle tärkeitä tavoitteita kohti. Arffman oli mukana toteuttamassa Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa nuorille pilottia, joka oli Työ- ja elinkeinoministeriön rahoittama. 


Pohjois-Pohjanmaalla toteutustapoina olivat työvoimakoulutus ja oppisopimuspainotteinen työnhakuvalmennus sekä Lapissa yksilövalmennus, johon sisältyi myös ryhmätapaamisia. Sekä koulutuksissa että valmennuksissa nuoret etenivät kohti omia tavoitteitaan ja unelmiaan. Osa ei ollut työllistynyt aiemmin ammatillisista opinnoista huolimatta ja monella oli kesken jääneitä opintoja. Pilotin aikana heidän tulevaisuuden suunnitelmat ja työelämävalmiudet vahvistuivat. Palvelun aikana solmittiin työ- ja oppisopimuksia sekä aloitettiin muita opintoja. 


Pilotti osoitti, että nuorten työelämävalmiuksia ja urasuunnitelmia vahvistavia palveluja tarvitaan.
Nuoret itse kokivat koulutuksen hyödyllisenä ja tärkeänä. He kertoivat saaneensa uutta ajankohtaista tietoa työelämästä, koulutusmahdollisuuksista sekä työnhausta.

Koulutuksessa oli hyvät ja selkeät tavoitteet. Kouluttajat panostivat koulutukseen erittäin hyvin. Tulevaisuudessa tällaisia tarvitaan varmasti vielä enemmän.”

Avaa Pohjois-Pohjanmaan ELY:n uutiskirje ja tutustu TOTTA-työvoimakoulutukseen osallistuneen Arttu Huovisen kokemukseen koulutuksesta. TOTTA-lyhenne tulee nimestä Tähtäimenä oppisopimuksella työhön ja tulevaisuuden ammattiin.

https://ely-pop.viestitys.fi/messages/view/1275/0/fe48131a95ff22ead6186cdb5cc63508



Teksti: Pilotin toteuttajat Taru Hallikainen ja Päivi Luukkonen

Virtuaalitapahtuman tuottaja – kouluttaudu kanssamme verkossa

Mitä virtuaalitapahtuman tuottajan tehtäviin voi kuulua?


Kuvaaminen ja ääni ovat vain pieni osa tapahtumien toteutusta. Projektijohtaminen, verkostoituminen ja asiakasnäkökulma ovat tärkeä osa virtuaalitapahtumaa ja sen tuottamista. Virtuaalitapahtuman tuottajalta vaaditaan osaamista myös sponsoroinnin, budjetoinnin, markkinoinnin sekä valtaisan lupa-asiaviidakon osalta.


Kenelle koulutus on suunnattu?


Virtuaalitapahtuman tuottajan koulutukseen voi osallistua Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston ja kuntakokeilun työtön tai työttömyysuhan alla oleva asiakas, jonka ammatti on kulttuuri- ja matkailualan tuottaja, tapahtumatuottaja tai muu luovan alan tekijä. Pohjakoulutuksena voi olla esimerkiksi graafisen tai media-alan koulutus, taiteen tai taideteollisuusalan ammatillinen tutkinto tai korkeakoulututkinto. Koulutukseen voi osallistua myös alan vaihtaja, jonka tulevaisuuden suunnitelmissa on osaamisen laajentaminen esimerkiksi tapahtumien virtuaalituotantoon.


Virtuaalitapahtuman tuottaja -koulutuksista olemme saaneet esimerkiksi seuraavaa asiakaspalautetta:


Mielestäni koulutus oli kaikinpuolin hyvin toteutettu ja sai sopivan laajasti tietoa siitä, mitä

virtuaalitapahtumiin ja niiden tekemiseen tarvitaan. Kouluttajat osasivat asiansa hyvin ja

kertoivat selkeästi asioista. Apua sai myös tarvittaessa hyvin.

Koulutus oli inspiroiva ja antoi uusia ideoita ja rohkeutta omaan tekemiseen sekä työnhakemiseen. Uskon, että tulevaisuudessa voin hyödyntää oppimaani työelämässä ja elämässä ylipäätään. Ryhmä ja ryhmähenki oli todella hyvä ja saimme järjestettyä hienon visailu- virtuaalitapahtuman. Kiitos osaaville opettajille ja luokkakavereille antoisasta virtuaalimatkasta

Koulutus oli hyvin toteutettu ja antoi hyviä eväitä tulevaisuutta kohti. Koen koulutuksen hyvänä ja opettavaisena asiana kaikki on aina kotiin. Isot kiitokset opettajille

Todella hyvä täydennyskoulutus, sai konkreettisia neuvoja erilaisten tapahtumien tuotantoon. Mahtavat kouluttajat, heille iso kiitos!

Etäopetus toimi opiskelumuotona yllättävän hyvin.


Entä mikä on koulutuksen sisältö?


Koulutuksen tavoitteena on antaa osallistujille hyvät tiedot ja valmiudet tuottaa erityyppisiä virtuaalisia yritys-,kulttuuri-, kongressi tai urheilutapahtumia alusta loppuun asti sekä toimia näiden hankkeiden projektivastaavina. Koulutuksessa osallistuja perehdytetään erityisesti virtuaalisen todellisuuden työkaluihin ja alustoihin, sisällöntuotantoon, kustannuslaskelmiin sekä sosiaalisen median ja joukkoistamisen työkaluihin tapahtuman tuottamisessa.

Seuraava virtuaalitapahtuman tuottaja -koulutus järjestetään 25.4. – 13.9.2022. Koulutus kestää yhteensä 100 päivää, joista 60 päivää on teoriaopetusta ja itsenäistä työskentelyä verkossa ja 40 päivää työssäoppimista.

Hae mukaan 4.4.2022 mennessä!

Seuraava Palvelualojen avaimet -koulutus alkaa huhtikuussa

Palvelualojen avaimet -koulutuksesta apua hotelli-, ravintola-, catering-, matkailu- ja kaupan alojen työvoimapulaan.


Ylen uutisen mukaan korona-aikana arviolta jopa viidennes ravintola-alan työntekijä  on siirtynyt muualle töihin. Tähän haetaan ratkaisua Pohjois-Pohjanmaalla alkavasta Palvelualojen avaimet -koulutuksesta, jossa kehitetään osaamista kaupan alalla sekä hotelli-, ravintola-, catering, -matkailualoilla ja tutustutaan alojen tehtäviin.  

Koulutuksen tavoitteena on tutustua palvelualojen työtehtäviin sekä kehittää asiakaspalvelutaitoja ja muuta alalla vaadittavaa osaamista. Lisäksi tavoitteena on saada työssäoppimisen kautta kokemusta alan tehtävistä ja kasvattaa verkostoa sekä kerryttää työnantajakontakteja.

Aiemmin järjestetyistä vastaavista koulutuksista asiakkaat ovat antaneet seuraavia palautteita:

Oikein mukava koulutus, mukavat opiskelijakaverit ja kouluttajat. Sain tietoja ja taitoja enemmän ajantasalle.

Koulutus oli hyvä ja hyödyllinen tuli paljon uutta ja tärkeää tietoa asiakaspalvelusta ja siihen liittyvistä töistä.

Koulutuksen myötä sain uusia oivalluksia mitä voisin alkaa nyt tekemään.

Oli kätevää osallistua kotoa käsin opiskeluun, siinä säästi aikaa, rahaa ja Zoom-palaverit tuli tutuksi.


Kenelle koulutusta tarjotaan?


Koulutuksen ensisijainen kohderyhmä ovat alle 30-vuotiaat TE-toimiston ja työllisyyden kuntakokeilujen asiakkaat, jotka soveltuvat koulutukseen ja alalle. Koulutukseen voidaan valita mukaan myös yli 30-vuotiaita. Koulutuksessa ei vaadita alan työkokemusta vaan mielenkiintoa ja halua työskennellä palvelualalla.

Koulutukseen voivat osallistua alasta kiinnostuneet työttömät tai työttömyysuhan alaiset Pohjois-Pohjanmaan alueella, ja se toteutetaan pääosin verkossa.

Seuraava Palvelualojen avaimet -koulutus alkaa 11.4. ja kestää 8.6. saakka, eli yhteensä 40 päivää. Olemme järjestäneet koulutusta syksystä 2021 saakka.


Palvelualojen Avaimet – avaa kanssamme ovi uudelle urapolullesi!