Työelämälähtöistä kielikoulutusta maahanmuuttajille

  • Uutinen
  • |
  • 18.12.2018
Työpaikkasuomi-koulutus tarjoaa työpaikan tarpeisiin räätälöityä kielikoulutusta.

Arffman aloittaa Työpaikkasuomi-koulutukset Hämeen, Kaakkois-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan, Satakunnan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueilla.

Työpaikkasuomi-koulutuksen avulla työnantaja voi auttaa ulkomaisia työntekijöitään sopeutumaan ja työskentelemään entistä sujuvammin. Myös Suomeen yrityksen perustanut maahanmuuttaja voi hankkia koulutuksen itselleen ja alaisilleen. Vaatimuksena on vain, että työntekijöillä on oltava oleskelulupa Suomeen.

Työpaikkasuomi-koulutuksen tavoitteet mietitään yhdessä kouluttajan, työnantajan ja työntekijän kanssa. Työpäivät sujuvat vaivattomammin, kun työntekijät hallitsevat työelämän ja arjen tärkeät viestintätilanteet ja työssä tarvittavan ammattisanaston. Koulutuksen sisältöjä voivat olla esimerkiksi suomalainen työkulttuuri, työturvallisuus, lainsäädäntö ja verotus, hätätilanteet, vapaa-aika ja arjen asiointi suomeksi.

Työnantaja voi vaikuttaa sisällön lisäksi myös koulutuksen kestoon, paikkaan ja ajankohtaan. Kielikoulutus voidaan järjestää lähi- tai etäopetuksena, arkisin tai viikonloppuisin, työpaikan oman ryhmän kesken tai useamman työnantajan yhteisessä koulutusryhmässä.

LUE LISÄÄ:
arffman.fi/tyopaikkasuomi

 
  • Uutinen
  • |
  • 19.11.2019

Arffman osaksi Baronan työelämäpalveluita

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.11.2019

Arffman – Ihmisiä työn takana

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.11.2019

Miten Verkkokoto todella toimii?

lue lisää »
 
  • Blogi Uutinen
  • |
  • 16.10.2019

Arffman – Ihmisiä työn takana

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 02.10.2019

Verkkokotona koko Suomessa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 06.09.2019

What are the possibilities of an Employability Ecosystem for International Professionals in Finland?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 27.08.2019

Ilmoittaudu Marraskuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.07.2019

Haasteita edessä, #VerkkoSIB

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 18.06.2019

Henkilöstöltä kysyttiin ja mitä sitten tapahtui?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 12.06.2019

Millaista on asiantuntijatyö Työnhakuklubilla?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 16.04.2019

Imeekö työ vai vetääkö eläke?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 12.04.2019

Ilmoittaudu YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 01.02.2019

Joustavaa työnhakuvalmennusta verkossa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.01.2019

Ammattitaitokartoitus auttaa oman polun etsinnässä

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.12.2018

Tammikuun YKI-testit ja YKI-treenit

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 29.11.2018

Maahanmuutto lisää koulutustarvetta

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.11.2018

Omaa oksaa etsimässä − älykäs intuitio työnhaussa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 16.11.2018

Tarjolla projektiosaajia!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 09.11.2018

Työnhakuklubilta startti kohti uutta

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 01.11.2018

Kotokoulutuksen tavoitteena työelämä

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 27.10.2018

Kotoutuminen onnistuu myös verkossa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.10.2018

Arffman mukaan Työhönkuntoutuksen palveluverkostoon

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 03.10.2018

Verkko-SIB − maahanmuuttajien väylä töihin

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 25.09.2018

Töihin! − Nuorten valmennuspalvelut starttasivat

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 17.09.2018

Verkkokoulutuksen neljä elementtiä

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 14.09.2018

Verkkokoto ehdolla Vuoden kotoutumisteoksi

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.09.2018

Syksyn YKI-testit ja YKI-treenit

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 03.09.2018

Miten syntyy vaikuttavaa kotouttamista?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 21.08.2018

Helpotusta yksinyrittäjän arkeen

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 15.08.2018

CAD-osaajaohjelman haku käynnissä!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 08.08.2018

Kotoutumista taidetyöskentelyn keinoin

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.06.2018

Koto-SIB – nopea tie työhön

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 25.06.2018

YKI-treeni tulee taas!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.06.2018

Tiedolla johtaen maailman parhaaksi?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.06.2018

Kotoutujat kouluttamassa toimittajia

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 30.05.2018

Arffman Consulting on nyt ARFFMAN

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 24.05.2018

Ilmoittaudu YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.05.2018

Maailma kylässä 26.-27.5.2018!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 03.05.2018

JobLift nostaa akateemisia maahanmuuttajia työelämään

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 12.03.2018

Kotouttamisen SIB -työllistämisohjelmat starttaavat

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 15.01.2018

Laadun vuodesta jatkuvaan laatuun

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 22.12.2017

Arffman tekee hyvää Gambiassa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 26.09.2017

Primetieto osaksi Arffman Groupia

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 20.06.2017

Uudet työnhakupalvelut käynnistyvät

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 14.11.2016

Kotoutumiskoulutus hyppää verkkoon

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.09.2016

Hyviä tuloksia pääkaupunkiseudun kotoutumiskoulutuksissa

lue lisää »