Hyviä tuloksia pääkaupunkiseudun kotoutumiskoulutuksissa

  • Uutinen
  • |
  • 29.09.2016
kotoutumiskoulutus, YKI-testi, YKI-treeni
Lähes 70 prosenttia koulutuksen käyneistä on päässyt töihin tai ammattilliseen koulutukseen.

 

Työ- ja elinkeinoministeriön OPAL-palautejärjestelmästä saatujen tilastojen perusteella Arffman Consultingin järjestämien koulutusten vaikuttavuus on erittäin hyvällä tasolla. Arffman Consultingin koulutuksen loppuun suorittaneista opiskelijoista 69,5 % on koulutuksen jälkeen löytänyt työpaikan, ammatillisen koulutuspaikan tai muun itselleen sopivan jatkomahdollisuuden, eikä ole joutunut palaamaan työttömäksi.

Kotoutumiskoulutuksesta kohti työelämää

− Olemme tehneet kovasti töitä koulutustemme eteen ja voimme olla tyytyväisiä, kun suurin osa opiskelijoista siirtyy työttömästä työnhakijasta jollakin tavalla uralla eteenpäin, arvioi Arffmanin aluejohtaja Risto Rantala.

Suurin osa opiskelijoista aloittaa kotoutumiskoulutuksen ns. nollatasolta eli heillä ei vielä koulutuksen alkaessa ole minkäänlaista suomen kielen taitoa. Tänä syksynä opiskelijoiden joukossa on myös viime aikoina turvapaikan saaneita henkilöitä.

− Kielen lisäksi koulutuksissa perehdytään suomalaiseen yhteiskuntaan ja erityisesti työelämään, mikä helpottaa työpaikan saantia ja sopeutumista. Jokainen opiskelija saa myös tarpeen mukaan henkilökohtaista ohjausta ja apua, Rantala kertoo.

Toimivat kumppanuussuhteet kantavat hedelmää

Tällä hetkellä Arffman Consulting on Suomen suurin kotoutumiskouluttaja. Pääkaupunkiseudulla Arffmanilla on käynnissä yhteensä noin 40 koulutusta. Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla järjestettäviin koulutuksiin osallistuu vuositasolla noin 850 maahanmuuttajaa.

Moni opiskelija on päässyt Arffmanin kotoutumiskoulutuksen kautta esimerkiksi kouluttajakumppani Työtehoseuran ammatillisiin koulutuksiin. Yksityiset koulutusyritykset täydentävätkin hyvin julkisten oppilaitosten tarjontaa.

− Hyvät kumppanuussuhteet ovat toimintamme kannalta todella tärkeitä. Erityisen hienoa on, että myös työnantajat ovat alkaneet entistä paremmin ymmärtää, että ilman maahanmuuttajia monet työpaikat jäisivät täyttämättä, Rantala kommentoi.

Kotoutumiskoulutusta ollaan parhaillaan uudistamassa. Maahanmuuttotilanne on kuitenkin muuttunut merkittävästi viime kevään hurjimmista ennusteista. Maahanmuuttoviraston linjausten myötä suurta turvapaikan saaneiden ryntäystä ei myöskään ole näköpiirissä.

− Koulutusjonoja ei pääkaupunkiseudulla tällä hetkellä käytännössä ole, vaan halukkaat pääsevät koulutukseen hyvinkin nopeasti. Myös hyvät koulutustulokset vähentävät osaltaan painetta koulutusten radikaaliin muuttamiseen, toteaa Rantala.

 
  • Uutinen
  • |
  • 03.12.2018

Tammikuun YKI-testit ja YKI-treenit

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 29.11.2018

Maahanmuutto lisää koulutustarvetta

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.11.2018

Omaa oksaa etsimässä − älykäs intuitio työnhaussa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 16.11.2018

Tarjolla projektiosaajia!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 09.11.2018

Työnhakuklubilta startti kohti uutta

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 01.11.2018

Kotokoulutuksen tavoitteena työelämä

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 27.10.2018

Kotoutuminen onnistuu myös verkossa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.10.2018

Arffman mukaan Työhönkuntoutuksen palveluverkostoon

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 03.10.2018

Verkko-SIB − maahanmuuttajien väylä töihin

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 25.09.2018

Töihin! − Nuorten valmennuspalvelut starttasivat

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 17.09.2018

Verkkokoulutuksen neljä elementtiä

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 14.09.2018

Verkkokoto ehdolla Vuoden kotoutumisteoksi

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.09.2018

Syksyn YKI-testit ja YKI-treenit

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 03.09.2018

Miten syntyy vaikuttavaa kotouttamista?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 21.08.2018

Helpotusta yksinyrittäjän arkeen

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 15.08.2018

CAD-osaajaohjelman haku käynnissä!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 08.08.2018

Kotoutumista taidetyöskentelyn keinoin

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.06.2018

Koto-SIB – nopea tie työhön

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 25.06.2018

YKI-treeni tulee taas!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.06.2018

Tiedolla johtaen maailman parhaaksi?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.06.2018

Kotoutujat kouluttamassa toimittajia

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 30.05.2018

Arffman Consulting on nyt ARFFMAN

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 24.05.2018

Ilmoittaudu YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.05.2018

Maailma kylässä 26.-27.5.2018!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 03.05.2018

JobLift nostaa akateemisia maahanmuuttajia työelämään

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 12.03.2018

Kotouttamisen SIB -työllistämisohjelmat starttaavat

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 15.01.2018

Laadun vuodesta jatkuvaan laatuun

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 22.12.2017

Arffman tekee hyvää Gambiassa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 26.09.2017

Primetieto osaksi Arffman Groupia

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 20.06.2017

Uudet työnhakupalvelut käynnistyvät

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 14.11.2016

Kotoutumiskoulutus hyppää verkkoon

lue lisää »