Erikoisaikojen etätyö koettelee jaksamista

  • Blogi
  • |
  • 22.12.2020

Pitää olla valveilla ettei tässä tilanteessa uuvu, kun töitä on paljon ja vain minä voin sanoa ei. Ajoissa. 

Näin tiivisti Arffmanin syksyn henkilöstöpäivän annin eräs arffmanilainen. Henkilöstöpäivä järjestettiin tänä vuonna jo toista kertaa  — ja jo toista kertaa verkossa. Erikoisaikojen etätyö vaatii tuekseen erityisiä toimia niin itsensä kuin muidenkin suuntaan. Siksi marraskuisen perjantai-iltapäivän keskiössä olivat työssäjaksaminen ja työhyvinvointi.

Henkilöstöpäivän vieraana älykkäästä itsensä johtamisesta puhui filosofian tohtori Pentti Sydänmaanlakka. Kahdeksan kirjaa johtamisesta julkaissut valmentaja ja toimitusjohtaja vertaa itsensä johtamista yritykseen: Osaanko Oy Minä Ab:n vastuullisena toimitusjohtajana pitää itse huolta hyvinvoinnistani? Osaanko arvioida omaa tilannettani? Visioinko tavoitteeni ja itselleni merkityksellisen elämän riittävän selkeästi? Uudistunko ja kehitynkö? Pidänkö kehon ja työn lisäksi huolta myös mielestä, tunteista ja arvoista?

 

Kohtaamisia digitaalisissa kahvihuoneissa

 

Reilut sata arffmanilaista kaikkialta Suomesta kokoontui Sydänmaanlakan luennon jälkeen pienryhmiin pohtimaan keinoja parempaan työhyvinvointiin ja jaksamiseen. Jamboard-taulut täyttyivät ideoista: tarvitaan pieniä tiimejä ja digitaalisia kahvihuoneita, lisää it-tukea, ulkoilua valoisaan aikaan, tukea niin esihenkilöiltä kuin kollegoiltakin, aitoja kohtaamisia tiimin kanssa, selkeitä rajoja työn ja vapaa-ajan välille.

Joillekin etäily alkaisi jo riittää. On ikävä työkavereita ja ihan eläviä ihmiskontakteja. Joillakin alueilla kouluttajat valmistautuivat henkilöstöpäivän aikana siirtämään luokkaopetuksen jälleen verkkoon, kun koronatilanne jälleen kiihtyy. Ja kiihtyihän se. Marraskuun lopussa siirryttiin taas kokonaan verkkoon melkein kaikkialla Suomessa.

Kun lähikohtaamista tarjoiluineen ei tälläkään kertaa voitu järjestää, henkilökunnan tykyetujen käyttöön valjastettu  e-Passi toimi nyt jo toista kertaa tarjottimena. Kukin voi sillä makunsa mukaan hankkia itselleen mieluisaa syötävää joko henkilöstöpäivänä tai loppuvuoden aikana.

 

Toiveita tapaamisesta

 

Seuraavien henkilöstöpäivien järjestelyt riippuvat edelleen isosta K:sta ja silloisesta tautitilanteesta. Palautteissa korostui toive kohdata koko porukalla fyysisesti tai edes hybridijärjestelyin ja voida tutustua uusiin kollegoihin ja tavata vanhoja tuttuja. 

Ohjelmassa saisi silloinkin mieluusti olla pätevää sisältöä asiantuntijalta, esimerkiksi  maahanmuuttotutkijalta, Migristä tai vaikkapa ulkoministeriöstä tai työ- ja elinkeinoministeriöstä. Hyvinvointiteeman, ajankäytön hallinnan sekä jaksamisen teemoihin toivottiin edelleen jatkoa, sillä monet kokevat teeman tärkeäksi. Myös tilaa luottamusmiehen puheenvuorolle toivottiin.

No, mitäpä henkilöstö tykkäsi? Palautekyselyn ruusuja ja risuja satoi laariin samoista suunnista: Päivän teemasta tykättiin ja ei tykätty, jooga oli parasta ikinä ja aivan huuhaata, musiikki oli mahtavaa ja kelvotonta. Vain yhdestä palaute oli sataprosenttisen yksimielistä: esihenkilöstön miesoletettujen movemberviikset — niin hienoja!

 
  • Blogi
  • |
  • 13.01.2021

Henkilökohtaisuutta työnhakupalveluihin

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 21.12.2020

Palvelujohtajaksi valittiin Janne Kuja-Lipasti

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 01.12.2020

Tammikuun YKI-testi täyttyi

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 23.09.2020

TyöSIB tsemppaa hakijaa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 19.08.2020

Ilmoittaudu Lokakuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 17.06.2020

Kotoutumiskoulutuksen myytti 1: Laadulla ei ole merkitystä kilpailutuksissa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 01.06.2020

Varaudu rekrytoimaan – hanki osaaminen ajoissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 22.05.2020

Arffmanin asiakas- ja työntekijäkokemukset verkkoon siirtyneistä palveluista

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 19.05.2020

Valmentajat siirtyivät verkkoon

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 17.05.2020

Vietä verkkotauko, arffmanilainen!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 14.05.2020

Henkilöstökyselyn tulokset

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 11.05.2020

Arffman – Ihmisiä työn takana

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 27.04.2020

Arffman – Barona Collaboration: New Dimension of Open Innovation?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.04.2020

Miksi tulisit Arffmanille töihin?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 18.03.2020

Maailman suurin digiloikka

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 29.02.2020

Ihminen tavattavissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 05.02.2020

Maaliskuun YKI-testi täyttyi hetkessä

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 13.12.2019

Ihminen tavattavissa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.11.2019

Ilmoittaudu Tammikuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 19.11.2019

Arffman osaksi Baronan työelämäpalveluita

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.11.2019

Arffman – Ihmisiä työn takana

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.11.2019

Miten Verkkokoto todella toimii?

lue lisää »
 
  • Blogi Uutinen
  • |
  • 16.10.2019

Arffman – Ihmisiä työn takana

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 02.10.2019

Verkkokotona koko Suomessa

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 06.09.2019

What are the possibilities of an Employability Ecosystem for International Professionals in Finland?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 27.08.2019

Ilmoittaudu Marraskuun YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 04.07.2019

Haasteita edessä, #VerkkoSIB

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 18.06.2019

Henkilöstöltä kysyttiin ja mitä sitten tapahtui?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 12.06.2019

Millaista on asiantuntijatyö Työnhakuklubilla?

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 16.04.2019

Imeekö työ vai vetääkö eläke?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 12.04.2019

Ilmoittaudu YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 01.02.2019

Joustavaa työnhakuvalmennusta verkossa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.01.2019

Ammattitaitokartoitus auttaa oman polun etsinnässä

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 18.12.2018

Työelämälähtöistä kielikoulutusta maahanmuuttajille

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.12.2018

Tammikuun YKI-testit ja YKI-treenit

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 29.11.2018

Maahanmuutto lisää koulutustarvetta

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 22.11.2018

Omaa oksaa etsimässä − älykäs intuitio työnhaussa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 16.11.2018

Tarjolla projektiosaajia!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 09.11.2018

Työnhakuklubilta startti kohti uutta

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 01.11.2018

Kotokoulutuksen tavoitteena työelämä

lue lisää »
 
  • Mediassa
  • |
  • 27.10.2018

Kotoutuminen onnistuu myös verkossa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.10.2018

Arffman mukaan Työhönkuntoutuksen palveluverkostoon

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 03.10.2018

Verkko-SIB − maahanmuuttajien väylä töihin

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 25.09.2018

Töihin! − Nuorten valmennuspalvelut starttasivat

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 17.09.2018

Verkkokoulutuksen neljä elementtiä

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 14.09.2018

Verkkokoto ehdolla Vuoden kotoutumisteoksi

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.09.2018

Syksyn YKI-testit ja YKI-treenit

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 03.09.2018

Miten syntyy vaikuttavaa kotouttamista?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 21.08.2018

Helpotusta yksinyrittäjän arkeen

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 15.08.2018

CAD-osaajaohjelman haku käynnissä!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 08.08.2018

Kotoutumista taidetyöskentelyn keinoin

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.06.2018

Koto-SIB – nopea tie työhön

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 25.06.2018

YKI-treeni tulee taas!

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 14.06.2018

Tiedolla johtaen maailman parhaaksi?

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 07.06.2018

Kotoutujat kouluttamassa toimittajia

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 30.05.2018

Arffman Consulting on nyt ARFFMAN

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 24.05.2018

Ilmoittaudu YKI-testiin!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 10.05.2018

Maailma kylässä 26.-27.5.2018!

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 03.05.2018

JobLift nostaa akateemisia maahanmuuttajia työelämään

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 12.03.2018

Kotouttamisen SIB -työllistämisohjelmat starttaavat

lue lisää »
 
  • Blogi
  • |
  • 15.01.2018

Laadun vuodesta jatkuvaan laatuun

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 22.12.2017

Arffman tekee hyvää Gambiassa

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 26.09.2017

Primetieto osaksi Arffman Groupia

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 20.06.2017

Uudet työnhakupalvelut käynnistyvät

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 14.11.2016

Kotoutumiskoulutus hyppää verkkoon

lue lisää »
 
  • Uutinen
  • |
  • 29.09.2016

Hyviä tuloksia pääkaupunkiseudun kotoutumiskoulutuksissa

lue lisää »