Draama avaa kielen solmut – innovatiivista tutkimusta kotoutumiskoulutuksen kontekstissa

Espoolaisen luokkahuoneen pöydät on siirretty sivuun, ja ilmassa on naurua. Nyt ei olla perinteisellä oppitunnilla, vaan Arffmanin kotoutumiskoulutuksen draamakerhossa. Osallistujat ovat opiskelleet suomen kieltä vasta noin puoli vuotta, mutta silti kaikki tapahtuu itsestään selvästi suomeksi.

Draamakerhon ohjaaja, Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija ja suomen kielen opettaja Anja Keränen on entinen Arffmanin kotoutumiskouluttaja. Hän tutkii parhaillaan draaman ja improvisaation käyttöä aikuisten maahanmuuttaneiden kotoutumiskoulutuksessa.

Arffmanilla tällainen yhteistyö on luontevaa: Meille on tärkeää hyödyntää uusinta tutkimusta ja tukea innovatiivisia menetelmiä, jotta kotoutumiskoulutus olisi mahdollisimman vaikuttavaa.

Murtumakohdat avaavat tilan oppimiselle

Monelle improvisaatio tuo mieleen television vauhdikkaan viihteen ja esiintymispaineet, mutta kotoutumiskoulutuksessa kyse on turvallisesta tilasta kokeilla kieltä. Improvisaatiossa moka on lahja ja mahdollisuus oppia uutta ilman pelkoa epäonnistumisesta. 

Anja Keräsen tutkimus keskittyy pysähdyksiin eli murtumakohtiin kotoutujien draamaharjoituksissa. Mitä tapahtuu, kun idea olisi mutta sana puuttuu? Kehollisuus ja huumori auttavat ylittämään murtumakohdat, ja muu ryhmä ja opettaja ovat tukena, kun opiskelija putoaa hetkeksi roolistaan.

”Vaikka kotoutumiskoulutuksen draamapaja on opetuskonteksti, en silti koskaan osoittele virheitä, vaan nauran mukana ja kannustan. Pysähdys antaa tilaa opettajalle puhua auki kohtausta ja antaa uutta sanastoa. Tärkeintä kuitenkin on leikki ja onnistumisen kokemus”, Keränen kuvailee.

Heittäytymistä, ammattikieltä ja statuksen ilmaisua

Heittäytyminen draamakerhossa on häkellyttävän rohkeaa. Perinteiset improharjoitukset, kuten ”lännen nopein”, virittävät aivot vastaanottavaisiksi. Kun keho on lämmin ja mieli leikkisä, rohkeus lisääntyy.

Draamakerhon loppupuolella opiskelijat harjoittelevat statuksen ilmaisua: Miltä näyttää korkea status? Miten se ottaa tilaa? Entä matala status? Harjoituksissa kokeillaan myös eri ammattien esittämistä sekä simuloituja työhaastatteluja. 

Harjoitusten avulla suomen kielen oppiminen tapahtuu kuin vahingossa, ja moni huomaa osaavansa enemmän kuin uskoikaan. 

Rohkeasti kohti uudenlaista oppimista kotoutumiskoulutuksessa

Myös Arffmanin kotoutumiskouluttaja Nina Ilmoni on nähnyt opetusryhmässään draaman voiman. Anja Keräsen ohjaama draamaryhmä on poistanut jännitystä suomen kielen käytöstä ja luonut yhteishenkeä, joka kantaa myös oppituntien ulkopuolelle.

Kotoutumiskoulutusta kehitetään juuri nyt Suomessa aktiivisesti, ja Keräsen tutkimus on ajankohtainen. On tärkeää kehittää kotoutujille menetelmiä, jotka lisäävät uskoa itseen ja auttavat löytämään oman paikan suomalaisessa yhteiskunnassa. Rohkea kokeilu, draama ja nauru avaavat kielen solmut ja antavat hyvän sysäyksen eteenpäin polulla kohti työtä ja osallisuutta.

Tutkija ja suomen kielen opettaja Anja Keränen opiskelijoiden keskellä.
Tutkija ja suomen kielen opettaja Anja Keränen opiskelijoiden keskellä.

Anja Keräsen vinkit draaman hyödyntämiseen kielenopetuksessa

Keränen kannustaa kotoutumiskouluttajia ottamaan draaman osaksi opetusta vaikka päivittäin. Se vaatii kouluttajalta heittäytymistä, mutta palkitsee moninkertaisesti: ryhmä hitsautuu yhteen, sanasto laajenee ja esiintymisvarmuus kasvaa.

Ota tästä talteen vinkit draamalliseen opetukseen:

  • Kerro oppijoille etukäteen, kun seuraavalla kerralla on draamaharjoituksia.
  • Varaa aikaa useampi oppitunti, ilmapiirin vapautumiseen tarvitaan aikaa.
  • Siirrä pöydät sivuun ja keskity puheeseen ilman muistiinpanoja.
  • Lämmitelkää harjoituksilla, joissa ei vielä tarvita kieltä (esim. pallonheitto tai hippa).
  • Etene harjoituksissa helposta vaikeampaan.
  • Anna tilaa luovuudelle ja orgaaniselle oppimiselle ilman kiirettä.
  • Siedä epävarmuutta: aina ei etukäteen tiedä, mitä harjoituksessa opitaan.
  • Ole valmis muuttamaan suunnitelmaa lennosta.
  • Huomioi ryhmän kulttuurinen tausta ja sovella harjoituksia tarvittaessa.

Lue lisää

Jaa